Tämä sivusto käyttää evästeitä käyttökokemuksesi parantamiseen. Jatkamalla hyväksyt evästeiden käytön.Hyväksy evästeet

Asenteet ja rakenteet – asiakkaan kokemuksia, kun SO ja TE kohtaavat

Kokemusasiantuntijamme, huostaanotettujen lasten vanhemmat,  ovat olleet mukana LAPE-hankkeen työryhmissä, joissa kehitetään lastensuojelua ja sijaishuoltoa. Heidän kokemuksensa sosiaali- ja terveyspuolen yhteistyöstä on useammallekin vanhemmalle tuonut mieleen omat asiakaskokemukset, kun so ja te eivät puhu samaa kieltä, eivätkä kohtaa edes asiakkaan edessä verkostopalavereissa. Tässä erään äidin kirjoitus omista kokemuksistaan. Kirjoitus on alun perin lähtenyt työryhmälle, jossa palautteenannon yhteydessä ammattilaiset olivat itse heränneet ongelmaan, että sosiaali- ja terveyspuoli ovat hyvin eriytyneitä eivätkä kohtaa.
thinking woman with question mark on gray wall background

”Luin kokouspalautteet. Palautevastauksista tuli mieleen vaativan tason lapsiperhepalveluita tarvitsevan asiakkaan kokemukset verkostopalaverin jälkeen. Tällaiselle perheelle verkostopalavereja kertyy useita kymmeniä. Haluaisin pitää ryhmälle mielessä, että vaativan ja erityistason lapsiperhepalveluiden käyttäjät, eli asiakkaat, joutuvat valitettavan usein kokemaan saman tunteen kerta toisensa perään verkostopalaverien jälkeen kuin mitä palautteista oli nyt luettavissa ammattilaisten puolelta Lape-ryhmämme palavereista: ei konkreettista, pohditaan isolla porukalla ja ihmetellään mitä pitäisi tehdä, terveyspuoli puhuu, sosiaalipuoli kirjaa, ei puhuta samaa kieltä, ollaan kaukana.

Asiakkaat eivät ymmärrä kummankaan puolen kieltä. Tavoitteet jäävät epäselviksi. Vuorovaikutus on onttoa, jokainen taho pitää vuorollaan oman monologin ja sitten lopuksi sosiaali- ja terveyspuoli käyvät kiivasta keskustelua vastuukysymyksistä. Asiakkaalle jää hyvin sekava olo kaikesta, turhautunut ja jopa epätoivoinen. Asiakas on odottanut kuukausia palaveria ja lataa siihen valtavasti odotuksia. 1, 5 tunnin jälkeen hän poistuu huoneesta yhtä pöllähtäneenä ja hämillään kuin Lape-työryhmä virastotalon yläkerran huoneesta purkautuvat ammattilaiset. Ainut ero, että verkostopalaverin jokainen lause koskee asiakasperheen jokapäiväistä elämää ja he puhuvat omasta elämästään käsin. Ammattilaisille palaveri on yksi osa työtehtävää. Asiakas poistuu palaverista takaisin siihen arkielämään, johon hän yritti palaverin avulla saada apua ja tukea. 

Jos on tahtoa, löytyy keinoja. Vaikeudet tulevat usein asenteista ja rakenteista mutta olen ymmärtänyt, että linjaus Lapessa on nimenomaan se, että rakenteet eivät saa olla enää esteenä lapsen, nuoren ja perheen tuelle. Rakennekysymysten taa ei siis voi enää mennä. Jäljelle jäävät asennekysymykset. Sotessa so ja te joutuvat kohtaamaan aidosti samalla laatikolla ja tarvitsevat kehitystyöhön asiakaskokemusten äänen. Kohtaaminen on aitoa vain, jos se on tasavertaista ja oikeasti dialogista. Verkostopalaverissa asetelma on asiakkaan näkökulmasta katsoen huono, jos kaksi tahoa näennäisesti ovat saman pöydän ympärillä mutta hekään eivät ymmärrä toisiaan eivätkä kuule toisiaan. Jos he eivät kuule toisiaan, niin miten he kuulevat asiakasta? 

Asiakas joutuu verkostopalaverissa menemään kaikkien mukavuustasojensa ulkopuolelle, vieraaseen maailmaan, kohtaamaan täysin uusia ja vieraita käsitteitä ja asioita. Psykiatrian puoli on pelottavaa, lastensuojelun tarvitsevuus taas häpeää aiheuttavaa. Asiakas tekee sen, jotta saisi lapselleen ja perheelleen apua. Hän ei saa työnohjausta, hänellä ei ole yhteisöä kotona, jonka kanssa hän voisi purkaa tilanteen kahvikupin ääressä. Hän jatkaa yksin selviytymistä tilanteensa kanssa niillä sekavilla eväillä, joita hänelle palaverista käteen jäi.

Toivon todella, että yhteistyö ja vuorovaikutus löytyvät työryhmästämme. Vaativan tason asiakasperheelle So ja Te molemmat ovat kultaakin kalliimpia ja arvokkaita. Asiakas tarvitsee molempia yhtä paljon. ”

 

Hanna-Leena

Kirjoittaja on VOIKUKKIA-kokemusasiantuntija, huostaanotetun lapsen vanhempi