Arvo, asenne ja arki – kolmen A:n yhteistyövanhemmuutta!
Luin joku aika sitten Ylen verkkosivuilta Annan ja Pekan erotarinan. Erottuaan vanhemmat päätyivät asumaan isoon taloon, eri päätyihin ja kasvattavat lapsiaan yhteistyössä. Tilanne on ideaali lasten näkökulmasta, mutta aina ei kuitenkaan ole näin. Yhteistyövanhemmuus vaatii rehellistä ja avointa yhteistyötä ja kykyä asettua lapsen saappaisiin. Ero on usein kriisitilanne sekä eroaville, mutta erityisesti perheen lapsille. Todellisuudessa lasten tarpeet ja näkökulma saattavat jäädä erotilanteissa vanhempien kokemusten ja tarpeiden jalkoihin ja voikin käydä niin, että lapset joutuvat vanhempiensa eron välikappaleiksi.
Millaista sitten on riittävän hyvä yhteistyövanhemmuus? Onko se yksinkertaisimmillaan sitä, että vanhempien välillä on toimiva keskusteluyhteys ja lasten kuulumiset vaihdetaan ilman, että lasten tarvitsee joutua vanhempien väliin? Ensi- ja turvakotien liiton teettämässä kyselyssä ammattilaisille, nousee esiin kolmen aan periaate:
- Arvo. Lapsi ensin.
- Asenne. Toisen vanhemman kunnioitus ja halu omaan henkilökohtaiseen kasvuun.
- Arki. Jotta arki sujuisi, edellyttää se kummaltakin vanhemmalta kompromisseja ja joustavuutta. Se on yhteisiä pelisääntöjä ja avoimuutta lapsen asioissa.
Kaiken ytimessä on se, miten löytää yhteinen sävel lapsen asioissa.
Älä kuitenkaan vaadi itseltäsi tai ex-puolisoltasi liikaa. Aina ei osaa, kykene tai tarvitse jaksaa ja se on ihan ok. Jos aihe kuitenkin kiinnostaa ja siitä haluaa lukea lisää, niin kannattaa klikata itsensä Ensi- ja turvakotien liiton sivuille https://issuu.com/ensi-jaturvakotienliitto/docs/yhteistyovanhemmuus._yhteistyovanhe . Ensi- ja turvakotien liitto on toimittanut yhteistyövanhemmuudesta käsikirjan. Se on luettavissa verkossa ja siitä voi olla apua, jos haluaa yrittää.
Tsemppiä yhteistyöhön ja siinä kehittymiseen!
Annan ja Pekan tarina:
Niina Kaksonen
Kasperin työntekijä