Tämä sivusto käyttää evästeitä käyttökokemuksesi parantamiseen. Jatkamalla hyväksyt evästeiden käytön.Hyväksy evästeet

Käsi ylös, kuinka moni soittaa vielä aikuisenakin vanhemmalle milloin missäkin asiassa?

young woman ready to travel with her suitcase

.tai haluaisi, vaikka se ei ole mahdollista? Niinpä, vanhemmat ovat meissä vielä sittenkin, kun olemme itse vanhempia.

”Vanhemman voimaantuminen vaikuttaa lapsen elämään myös pidemmällä aikavälillä.
Riippumatta siitä, jatkuuko huostaanotto lapsen täysi-ikäisyyteen asti vai palaako lapsi asumaan vanhempiensa luo ennen itsenäistymistään, lapsen suhde vanhempaansa vaikuttaa lapsen elämään monella tasolla, vielä aikuisenakin. Suhde omiin vanhempiin on suuressa roolissa varsinkin siinä vaiheessa, kun lapsesta ja nuoresta tulee aikuinen, ja sijoitettuna olleesta tytöstä kasvaa äiti, pojasta isä.
Tämä on se kohta, jonka näkökulmasta sijoitettujen lasten vanhempien tukeminen on ennalta ehkäisevää toimintaa, siinä missä korjaavaakin.”
(kirjoitus on julkaistu Emma & Elias blogissa 27.9.2015)

 

VOIKUKKIA-verkostohankkeen VanhempainRaadit kokosivat keväällä 2015 listan tärkeimmistä viesteistä, joita haluavat olla eteenpäin viemässä lastensuojelun kehittämiseksi. Yhtenä vahvana aiheena nousi esiin vanhemmuuden merkitys niin lyhyellä kuin pitkälläkin tähtäimellä.

Monen vanhemman kokemus on, ettei lastensuojelun toimista päätettäessä mietitä lapsen elämää tarpeeksi pitkälle tulevaisuuteen, vaikka tehdyt ratkaisut vaikuttavat lapsen elämässä monella tavalla kauas lastensuojelun asiakkuuden jälkeiseenkin elämään. Onko tavoitteena lapsen selviäminen aikuiseksi vai myös selviäminen aikuisena?

Sukupolvien ketjuista puhutaan paljon lastensuojeluun liittyen ja yleensä kovin kielteisessä merkityksessä. Lastensuojelun asiakkaina on kuitenkin perheitä kaikenlaisilla taustoilla, eikä negatiivinen sosiaalinen perimä ole läheskään kaikissa selittävänä tekijänä. Sen sijaan huostaanotto ja lapsen sijoitus pois omien vanhempien luota voi luoda negatiivisen ketjun silloinkin, kun sijoitus on lapsen hyvinvoinnin turvaamiseksi välttämätöntä.

On vanhemmuus ollut ennen sijoitusta millaista tahansa, sijoitus tuo siihen suuria haasteita. Joskus haasteet nousevat niin suuriksi, että koko vanhemmuus katoaa ja ketju katkeaa. Lapsi jää elämään elämäänsä katkennut ketjunpää kädessään. Tilalle voidaan antaa viranomaisketjuja ja toki joskus nekin muodostuvat pysyviksi ihmissuhteiksi, mutta se katkennut ketju ei lapsen kädestä irtoa silloinkaan. Siihen irralliseen ketjunpäähän lapsi sitten vuorostaan koittaa omaa lenkkiään kiinnittää aikuiseksi kasvettuaan. Ei se aina mahdoton tehtävä ole, mutta vaikea. (Ja ne vanhemmat, siellä katkenneen ketjun toisessa päässä. Nekin kantavat mukanaan rikkoutunutta ketjua lopunikäänsä.)

VOIKUKKIA-vertaisryhmistä saaduissa palautteissa on noussut esiin myös lasten hyötyminen vanhempien tukemisesta huostaanoton jälkeen. Monet lapset kantavat huolta vanhemmistaan ja tieto siitä, että vanhempi saa apua voi sitä helpottaa.

Vanhemmuudessaan vahvistunut äiti tai isä pystyy näkemään lapsensa paremmin ja olemaan tukena hänelle.

Vanhemman voimaantuminen vaikuttaa lapsen elämään myös pidemmällä aikavälillä. Riippumatta siitä, jatkuuko huostaanotto lapsen täysi-ikäisyyteen asti vai palaako lapsi asumaan vanhempiensa luo ennen itsenäistymistään, lapsen suhde vanhempaansa vaikuttaa lapsen elämään monella tasolla, vielä aikuisenakin.

Suhde omiin vanhempiin on suuressa roolissa varsinkin siinä vaiheessa, kun lapsesta ja nuoresta tulee aikuinen, ja sijoitettuna olleesta tytöstä kasvaa äiti, pojasta isä. Tämä on se kohta, jonka näkökulmasta sijoitettujen lasten vanhempien tukeminen on ennalta ehkäisevää toimintaa, siinä missä korjaavaakin.

Oma sijoitettuna ollut lapseni on jo täysi-ikäinen. Ja vaikka kuinka mummoksi tuleminen tuntuu etäiseltä asialta (ja toivottavasti sitä onkin vielä pitkään), niin en voi olla miettimättä,kuinka suuri merkitys meidän välisellä suhteellamme ja minun vanhempana saamallani tuella on hänen tulevaan vanhemmuuteensa. Vaikka olen tukea saanut ulkopuoleltakin, en olisi äitiydestä selvinnyt näin hyvin ilman omaa äitiäni. Omat keinoni ja voimavarani eivät riittäneet siihen, että olisimme selvinneet ilman lastensuojelua ja huostaanottoa. Olemme kuitenkin selvinneet huostaanotosta. Vanhempina ja lapsina. Äitinä ja tyttärinä. Perheenä.

Sukupolvien ketjun ei tarvitse tarkoittaa taakkaa tai tuomiota. Vaikeuksistakin voi olla seurauksena entistä vahvempaa vanhemmuutta, joka vaikuttaa ketjun seuraaviin lenkkeihin vahvistavasti. Vahvistuakseen vanhemmuus tarvitsee mahdollisuuden ja usein myös tukea.

Mareena Heinonen
Asiantuntija
Kasper- Kasvatus- ja perheneuvonta ry