Nuorten erotyöpajat nyt verkossa

Tiedote | 24.4.2020

Olemme järjestäneet useana vuonna vanhempien eron kokeneille nuorille työpajoja, joissa nuoret ovat kehittäneet erilaisia menetelmiä ja tapoja käsitellä vanhempien eroa. Poikkeusoloista johtuen tänä vuonna työpajat on siirretty verkkoympäristöön.

Ryhmässä tehdään juttuja ja käsitellään vanhempien eroa muiden nuorten kanssa ammattilaisten ohjaajana ja itsenäisesti. Mietitään yhtessä millä tavoin voisimme auttaa muita vanhempien eron kokeneita nuoria. Luvassa on erilaista luovaa toimintaa ja kivaa yhteistä tekemistä!  Nuoret saavat työpajasta todistuksen.

Seuraavat työpajat järjestetään 1.6.- 5.6.2020 klo 10 – 15 välillä ja 8.6. – 12.6.2020 klo 10-15 välillä. Osallistujille lähtetään postitse työpajaan liittyvät materiaalipaketit.

Työpajaan voivat osallistua 13-17-vuotiaat nuoret eripuolilta Suomea, joiden vanhemmat ovat eronneet. Ero voi olla tapahtunut lähiaikoina, tai sitten siitä voi olla jo useampi vuosi. Kaikenlaiset nuorten kokemukset ja ajatukset ovat tärkeitä ja merkityksellisiä. Sillä ei ole väliä miten tai milloin omien vanhempien ero on tapahtunu, omalla kokemuksellasi voit olla mukana auttamassa muita saman kokeneita nuoria.

Työpajoihin voit ilmoittautua tästä. Ilmoittautuminen päättyy 11.5. Tervetuloa mukaan, jutellaan ja tehdään tärkeitä juttuja rennolla meiningillä!

Lisätietoja antaa Reetta Toivonen p. 0449766063.

Työpajat järjestään yhteistyössä Yhden Vanhemman Perheiden Liiton VeNyvä-hankeen ja Oulun ensi ja turvakoti ry:n kanssa.

Haku